Onnistunut asunnon myynti – kilpailutus kannattaa.

Myin 2005 valmistuneesta kerrostalosta 60 m2:n asuntoni. Lopputulos oli onnistunut, mutta asunnon myynti kannattaa kilpailuttaa kiinteistövälittäjillä – jos kotiaan ei päätä myydä itse omin konstein – sillä välittäjissä on eroja.

Ehdokkaat.
Otin yhteyttä kolmeen välittäjään, joiden kanssa istahdettiin myytävässä asunnossa alas, ja kuulin heidän näkemyksensä myynnistä. Valittuina olivat välittäjä, jolta olin asunnon ostanutkin, käyttämäni pankin välittäjä ja pystymetsästä paikallinen välittäjäehdokas, josta oli vain jostakin syystä hyvä kuva.
 
Se iso ero.
Välittäjien nettisivuilla on tiedot heidän välityspalkkioperusteistaan ja määristä. Mainittuja summia ja prosentteja ei kuitenkaan kannata tuijottaa kiveen hakattuina, sillä ainakin tässä tapauksessa jokainen välittäjä pudotti palkkiotaan normihinnasta.
Asunnon pyyntihinnan määrittelyssä oli myös eroja. Mielestäni liian suuria eroja.
 
Välittäjä 1:
- muutti prosenttipalkkion kiinteäksi summaksi, ja laskennallisesti tuli tonnin vielä vastaan ”koska olin heidän vanha asiakas”.
- Myyntihinnaksi välittäjä määritteli 169 000 €.
Tämä oli hyvä alku välittäjien tapaamisissa.
Välittäjä 2:
- muutti niin ikään prosenttipalkkion kiinteäksi summaksi, mutta oli tonnin kalliimpi kuin välittäjä 1.
- Myyntihinnaksi tämä välittäjä esitti pokkana 145 000 €. Whaaat! No nyt oli trapetsilla taiteilevalta asunnon myyjältä vedetty turvaverkko pois.
Välittäjä 3:
- pysyi prosenttipalkkiossa, mutta alensi hinnastoprosentista 0,5 %. Lopulta toteutuneesta hinnasta tämä tarkoitti suurin piirtein samaa palkkiota kuin välittäjä 2:lla.
- Asunnon hinnaksi tämä intoa puhkunut välittäjä määritteli...ei oikeastaan mitään, vaan heitti pallon minulle. Sain siis itse määritellä mitä pyydettäisiin...Ei hyvä, sillä odotin välittäjältä selkeää kannanottoa ja ammattimaisuutta hinnoittelunkin suhteen. Koitin kuitenkin kalastella keskustelussa hintamäärittelyä toteamalla, että yks-kuutosella pitäisi hinnan alkaa. Turhaan.
Kaikkiaan välittäjä 3:sta jäi kuitenkin hyvä kuva, ja edustamansa yritys oli tehnyt hienoa tulosta myytyjen asuntojen määrässä suhteessa toimeksiantojen määrään. Hmmm....varteenotettava vaihtoehto.

Päätös.
Päätin antaa asuntoni myyntiin välittäjälle, jolta olin ostanutkin kämpän valmistumisen aikoihin 2005. Eli välittäjä 1 pääsi touhumaan kodilleni uutta omistajaa. Välittäjä 3 olisi muuten tullut valituksi, mutta vastuunheitto asiakkaalle vesitti yhteistyön. Päätöksen perusteet olivat:
-    ko. välittäjä oli myynyt matkan varrella samasta taloyhtiöstä useamman asunnon menestyksellä
-    välittäjän toiminta perustui raakaan myyntityöhön, ei vain ilmoittelun ja netin voimaan
-    palkkio ja pyyntihinta tuntuivat osuvilta
-    hommassa ei ollut jethroilun makua, vaan myös asiakasta kuultiin, eikä sortunut ylisanoihin myyntiajan tai minkään muunkaan suhteen

Myynti.
Valittu välittäjä kertoi, että kaupat pitäisi tulla n. 6  viikossa, mutta kahteen kuukauteen olisi hyvä varautua.
Ensimmäinen asunnon näyttö veti porukkaa kuin Kärkkäisen Sikapäivät. Välittäjä kertoi, että hieman liikaakin jotta henkilökohtaista myyntitykitystä olisi päässyt kunnolla tekemään. Saldona kuitenkin yksi tarjous takataskuun odottamaan tarjoajan asunnon myyntiä.
Toinen näyttö veti vähän vähemmän, eikä uusia tarjouksiakaan tullut. Kolmas näyttö poiki tarjouksen ja lopulta ostajankin verkkoon. Annoin hieman periksi pyyntihinnasta, mutta siltikin välittäjäpäätökseni osoittautui oikeaksi. Alkujaan ehdolla olleen välittäjä 2:n ammattitaidon toteuma pisti kyseenalaiseksi.
Myyntiajaksi muodostui vajaa 6 viikkoa.

Kokemukset.
Valittu kiinteistövälittäjä oli Pekka Arbelius Oy LKV. Koko myyntiprosessin ajan minulla oli tunne kuin olisin heidän ainoa asiakas. Vaikka sitä en tietenkään ollut. Minua pidettiin tilanteen tasalla, ja tuli kuva työteliäästä toiminnasta: raa’asta myyntityöstä, sillä  Arbelius ei käytä lehtimainontaa perinteisellä tavalla, vaan käyttää nettiä ja ennen kaikkea omia myyntitaitojaan. Eikä väheksyä voi panostuksia kohteen valokuvauksessakaan. Firman työntekijä hoiti kuvaukset näkemyksellisesti ja tinkimättömästi, ja pirulainen pisti minut pesemään ikkunatkin kymmenen asteen pakkasessa!
Lopputuloksena oli tyytyväinen asiakas, joka tarvittaessa on jatkossakin yhteydessä The Valittuun. Lisää valitusta voi katsella: http://arbeliuslkv.fi/

TV-mainosten kisa

 Vaikka perinteinen TV:n katkomainonta on tilastojen mukaan lievässä laskussa, johtuen osaltaan yleisistä suhdanteistakin, pidän edelleen TV-mainonnan tekemistä mainonnan kuninkuuslajina.
Kun nyt sattumoisin on aikaa, seuraan alaa ulkopuolisena. Ja mikäpä sen messevämpää kuin kertoa totuuksia viime aikaisista TV-mainoksista. Lähtökohtana on saman toimialan yritysten TV-mainonnan vastakkain asettelu.  

Arla vs. Valio
Tämä on oikein herkullinen pari laittaa vastakkain. Molemmat haluavat tuutata luonnonmukaisuusviestiä. Valio on satsannut mainoksen pituuteen (51 sec.), kun Arla puski lyhyempää (30 sec.) mainostaan toistona kuluttajan väsytystaktiikalla. 

 

Arla Natura Kermajuusto
Toteutus on naiivi puhuvine eläimineen. Ja tuleekin mieleen, että jonkin uuden animointiteknisen sovelluksen mahdollistamana tekniikka ajoi sisällöstä ohi. Jos tuote olisi suunnattu lapsille ja/tai eläimet olisivat karrikoituja piirroshahmoja, ymmärtäisin puhuvat elukat. Mitä naturaa se on, että eläimet puhuvat?
Faktaa en nyt löytänyt, mutta kuluttajana tuntuma on että Arla Natura Kermajuustoa paukutettiin mainoskatkoilla esitysmäärällä jolla saataisiin vaikka kädettömälle myytyä käsityölehteä. 

Valio Maito
Valion Maito –mainos nostatti pienimuotoisen myrskyn pikarissa – jopa niin että YLE otti asiakseen nostaa aihe framille netissä (Aiheesta YLE:ssä) ja keskusteluohjelmassaan. Kriitikoiden väittämänä oli, että mainos antaa liian ruusuisen kuvan lehmien oloista. Ja kritisoijat ovat nostaneet esille jopa mainoksen kauniit sääolot! Noh, yleisesti lehmien oloissa voi olla parannettavaa, mutta Valio puhuukin vain omien sopimustilojen puolesta.
Itse pidän kyseisestä spotista ja sen tunnelmasta. Tämän enempää ei suomalaisuutta ja luonnonmukaisuutta voida tuoda esille. Jo mainoksen suomalaisissa olosuhteissa poikkeuksellinen pituus kertoo siitä, että sisällölle haluttiin antaa aikaa ja panostaa spotin tekemiseen rahaa. Mitä kriitikoihin tulee, minulle jäi kuva perusteluiden löyhästä kivijalasta ja ihmejeesustelusta. Kyllä kai maajussien on hoidettava sateella ja pakkasellakin ne elukat, mutta Heikki Paasosen oli huomattavasti mukavampi touhuta kauniissa suomalaisessa kesäsäässä.

Lopputulos
- Voittaja: Valio mennen tullen


DNA vs. Saunalahti
Toisin kuin edellisessä, nyt ollaan huumorin vaikealla saralla. Molemmat operaattorit onnistuvat toteutuksessaan – ja TV-aikaakin molemmat ostavat kunnioitettavat määrät ja uusia spottejakin tulee liukuhihnalta.


 
DNA-Mähönen
Mähösen arjen kuvauksissa on moni asia osunut kohdalleen. Pönäkkä Mähönen on hahmona naapurin liian lihava, kaikkea kritisoiva suomalainen mies. Spottien käsikirjoitus on alan aatelia ja kuvamaailman kaurismäkeläisen tylyä. Totisen synkkä huumori uppoaa ainakin minuun, ja tuoteviestintäkin on saatu mukaan ilman päälleliimauksen makua.

Saunalahti – The Rich & Brainless
Tyylilaji on huumori, mutta toteutus täysin eri kuin DNA:lla. Nyt mennään absurdin puolelle, jossa rikkaiden überkotkotuksilla ei ole rajaa. Perusaihe on hedelmällinen ja hahmot osuvat maaliinsa hyvin. Loppuspiikki hoitaa yhteyden mainostajan tuotteeseen tavalla joka istuu hyvin nähtyyn kuvamaailmaan, ja sen järjettömyyteen.

Lopputulos
- Voittaja: hiuskarvan mitalla julistan voittajaksi DNA:n Mähösen


If vs. OPPohjola
If lupaa vahinkokorvaukset ja –korjaukset käden käänteessä. OPPohjola tavoittelee dokumentaarisempaa lopputulosta. 

If - Bändi
Voi minkä menitte tekemään! Spottisarja toimi loistavasti niin kauan kuin hajotitte illuusion ”Bändi kiertueella” –spotilla. Miksi ihmeessä hyvin toiminut konsepti piti muuttaa muka-dokumentiksi?
Spottisarjan alkuosassahan bändi mukavine musiikkeineen ilmestyi kuin tyhjästä paikalle laulamaan ettei vahingoista tarvitse stressata kun vakuutukset on If:ssä. Tämä toimi ja viestitti hyvin tuotteesta sekä palvelusta. Sitten joku neropatti vetäisi ässän hihasta, ja kuluttaja saatettiin keikkamatkalle  siihen saakka ihmeilmestyksenä aiemmin vahinkopaikalle tupsahtaneen bändin kanssa. Samassa kohtaa koko luova toteutus mureni ja vajosi merivahinkona epäonnistuneiden mainosten hautavajoamaan. Korvaamattomasti. 

OPPohjola – Onko sinut vakuutettu?
Tylsää. Voiko muuta sanoa? No, okei. OPPohjola (Mikä nimihirviö!) pyrkii herättämään ajatuksia kuluttajan omasta vakuutustilanteesta, onko se ajan tasalla ja muutoinkin kohdillaan. ”Koira on vakuutettu, mutta oletko sinä?”
Edullisestikin voi tehdä TV-mainoksia, mutta tällainen kameralle puhuminen tuntuu riman alitukselta. Toivottavasti tämä konsepti on mainostajan eikä mainostoimiston idea.

Lopputulos
- Voittaja: pitkin mielin If

Avoin työhakemus

Miksikö tarvitset minua? Sen vuoksi että yrityksesi tuotteella/palvelulla on ostajia jotka janoavat kohdistettua tietoa. Markkinointia. Viestintää. Puhuttelua.
Tai jos yrityksesi janoaa hallittua ja tuloksekasta asiakkaiden markkinoinnin hoitamista.

Olen oululainen ja ylpeä siitä. Mutta nurkkapatriootti en ole. Useimmiten nurkan takaa löytyy oivia ideoita ja toteutusmalleja.
Olen markkinoinnin osaaja joka on kasvanut 18 vuoden työkokemuksen myötä ja ex-työkavereiden pyyläämänä printtiheebosta digimarkkinoinnin ymmärtäjäksi. Ja tuloksen teon ymmärtäjäksi.

Hintani väärtti.
Miksi palkkaisit minut ja kasvattaisit kohdan ”henkilöstökulut” lukua?
Mikäli olet yritysjohtaja joka pinnistelee kiireisenä ja hoitaa myös omaa markkinointia, tarvitset minua oikean osaamisesi maksimoimiseen ja aikasi vapauttamiseen yrityksesi kehittämiseen. Samassa kaupassa saat markkinointibudjettisi optimoinnin  - ja lopulta suunnitelmallisen toiminnan tuloksena yrityksellesi arvon nousua. Sama koskee vaikka päättäjänä et olisikaan kiinni markkinoinnin käytännön hoitamisessa, mutta yrityksesi haluaa uutta virtaa omaan markkinointiin.

Jos olet asiakkaiden markkinointia hoitavan yrityksen päättäjä, konkretisoin pikkujoulupuheesi osoittamalla että henkilö on investointi ei kulu. Tämä tapahtuu hallitulla asiakas- ja tiimijohtamisella. Ja tieto-taitoni, jota on matkan varrella kertynyt päähän enemmän kuin vuotanut pois, valjastamisella asiakkaiden eli palkanmaksajani hyväksi.

Sisältöä ja strategiaa.
Olen ollut mainostoimistossa sisällön tuottajana ja projektijohtajana,  ja jälkimmäisen johdannaistitteleillä useita vuosia. Nyt haen vastaavaa työtä joko markkinointialan toimijalta tai yrityksestä joka tarvitsee omien tuotteiden/palveluiden markkinointiin osaajaa.

Ota yhteyttä.
Paljon sanoja. Voin tulla kertomaan myös teoista. Jos ajatuksissa heräsi orastavakin kiinnostus, tulen mielelläni pistäytymään ja kertomaan konkretiasta.
Suosittelija löytyy edellisen työnantajani toimitusjohtajan jakkaralta. Yhteystiedot saat minulta joko tapaamisen yhteydessä tai sähköpostitse. Samoin CV:ni saat, jos ilmaiset kiinnostuksesi sähköpostiini nareinen(at)gmail.com. Kiitos.

Terveisin 
Mikko Niskanen

Krakova – amisviikset Euroopan naamassa?

Epäsiistit, hoitamattomat, itse niistä on ylpeä mutta muut vaipuilevat myötähäpeän ja vahingonilon välimaastossa.
Krakova edustakoon tällä kertaa koko Puolaa, ja hoitakoon ennakkokäsityksen kuntoon tai vahvistakoon, onko Puola kuin hoitamattomat amisviikset Euroopan naamassa.

Konsonautit.
Matkavarustus tuli sullottua lentokäsimatkatavaroiden määritysten mukaan 8 kilon maksimipainorajan sisälle. Kaikki tarvittava tuli mukaan, mutta vokaalit unohtuivat. Niille olisi ollut käyttöä reissussa. Niitä olisi voinut myydä pois, koska sanat ja nimet ovat konsonanttipötköjä, joiden ääntäminen on täysi mahdottomuus. Onneksi suurin osa krakovalaisista osaa kuitenkin enkkua sen verran että turisti tulee toimeen. Konsonanttien määrä sanoissa kuitenkin torppasi heti alkuunsa puolalaisten fraasien opettelun, joten turistin normaalin teennäinen kohteliaisuuselepuhekin jäi matkasta.

Rasvaa koko rahan edestä.
Unkarista paprikat, Venäjältä suolakurkut ja pikkelssit, Saksasta hapankaali, siannilkat ja leikkeet, sekä Puolasta mässyn höystävä rasva. Siinä Puolan ruokakulttuurin juuret. Kaikesta tästä syntyy mieltä ylentävän kiiltävää ruokaa, joka kaiken lisukkeeksi on edullista.
Alkuasukkaan neuvosta puolalaisimmat ruoat ovat kuitenkin pierogit (dumplings) ja pottulätyt. Ensin mainittu on taikinapussukka jonka sisällä on esim. kaalta ja sieniä. Jälkimmäinen on meikäräiskäleen kokoinen ja muotoinen lätty, joka on tehty perunaraasteesta ja paistettu mukavasti rasvassa. Jos oikein polakiksi haluat heittäytyä, niin etsit käsiisi kolme  päivää kypsytettyä kaalilootaa. Ilmeisesti itse olen syönyt koko elämäni ajan raakaa kaalilaatikkoa?

Alkuruokana pierogeja.

Pääruokana pottulättyjä sienikastikkeella.

Pottulätty pekonilla ja muilla mukavilla.

Ja halpaa on. Ainakin suomalaisittain. Esim. alkukeitto, pääruoka ja juoma maksavat 16,90 slöttyä. Tosin se juoma on mehua. Puolen litran olunen maksoi käydyissä kohteissa kalleimmillaan 16 ja halvimmillaan 5 slättänää. Jakamalla neljällä, saat summista euromääriä.

Jos tätä erehtyy lukemaan vegaani, tai muita rajoitteita omaava henkilö, niin mainittakoon että muutama vegeravintolakin löytyy Krakovasta - ja muita normi pizza-, pasta- ja etnishässäkkäravintoita sekä mäkkäreitä ja KFC:tä.

Ravintolasuositus jossa on perinteistä puolalaista sapuskaa: http://www.wstarejkuchni.pl/english/index.html

Puolan juutalaiset.
Ennen matkaa kannattaa tsekata leffa joka sijoittuu Krakovaan: http://www.leffatykki.com/elokuva/schindlerin-lista. Vaikka paikalle paukkaisikin bailumielessä - mihin Krakovassa on oivat mahdollisuudet, niin leffa kannattaa katsoa. Krakovassa kun ei pääse pakoon juutalaisten kakkossodan mustaa kohtaloa.
Keskusaukiolla on tyrkyllä jos minkämoista veivaajaa, jotka ehdottelevat matkaa Schindlerin tehtaalle, Auschwitziin, ghettoon jne. Jokaiseen kohteeseen pystyy tekemään retkensä myös omatoimisesti, ja suosittelenkin Schindlerin tehdasta patikkaretkenä. Näin Krakovasta aukeaa silmille muitakin kaupunginosia kuin vetelehtivien turistien kansoittama vanha kaupunki. Matkaa keskusaukiolta tehtaalle kertyy n. 3 kilsaa. Ja juutalaiskortteleihin (Kazimierz) ei välttämättä tarvitse lähteä synkistelemään mustaa historiaa, vaan imemään pienten putiikkien, raflojen ja baarien aitoa meininkiä. Kazimierz on selkeästi paikallisten paikka, jossa erilaisuus on tavallista.

Kasimierzin baarifiilistä.

Schindlerin tehdas netissä (tätä kirjotettaessa sivuston englannin kielinen versio ei toiminut): http://www.mhk.pl/oddzialy/fabryka_schindlera












Syvällä.
Suolakaivos on sekin matkavärväreiden ykköstyrkytyksiä. Matkaa keskustasta Wieliczkan kaivokselle on 17 kilometriä, joten kikkailijat menevät julkisilla, ja helpot ostaa matkan 100 slätyn hintaan. Kohde on Unescon maailmanperintökohde ja tippukiviluolat Mallorcalla nähneillekin sitä voi suositella. Kaivos on valtava kokonaisuus, jota mainarit ovat rakentaneet 700 vuotta. Turisti pääsee sisälle vain oppaan kanssa, koska käytäviä riittää enemmän kuin yhdellä syönnillä pystyy kävelemään. Lämpöä kaivoksessa on 15 astetta, joten se on hellepäivänä erinomainen paikka. Kierros kaivoksessa sisältää reilu 800 porrasta ja 3 kilometriä. Lonkkupolvien ei siis kannata hellettä suolakaivokseen paeta. Syvimmillään reissu vie 135 metrin syvyyteen, ja matkalla ihmetellään mainareiden ihmetekoja: mm. suolasta tehtyjä veistoksia, kirkkosaleja ja tietenkin baaria. Puolalainenkin ymmärtää rahan päälle, joten valokuvausoikeudesta joutuu erikseen maksamaan 10 lötsyä. Oikeuden voi ostaa myös kesken opaskierroksen raukkaparalta, joka nököttää kaivoskäytävän hämärässä kassakoneen kanssa. Opasarvonnassa toivotan onnen, ettei kohdalle satu r- ja s-vikaista opasta.

Suolakaivoksen valokuvauslupa.

Suolapatsas

Suolakaivos verkossa:
http://www.kopalnia.pl/index.php?id_language=2&id_news=&action=&id_site=&language_change=1&

Amisviikset.
Kun perille pääsee, saa amisviiksi-ennakkokäsitys ensimmäisen vastaläimäyksen. Kaupunki on siisti ja tunnelmaa voisi kuvata vapautuneen rennoksi. Illalla porukat bailaa, mutta hyvällä meiningillä. Keskusaukiolla on ikitaiteiden yö menossa ilman nurkkiin kusemista. Kerjäläisiä pörrää piireissä aika ajoin, mutta ei ruuhkaksi asti. Keski-eurooppalaisuus ilman lieveilmiöitä lienee osuva ilmaus. Liikenteessä ainoa varottava kapistus on hevosvaljakko joka kiskoo turistivaunua perässään...vai mikä se on nimeltään jonka kaltaisessa näemme Kuningatar Elisabetin heiluttavan silkkiöityjä kämmeniään joka kymmenes vuosi. Palvelu kaupoissa, baareissa ja ravintoloissa on ystävällistä, mutta hätäiselle paikotellen hidasta ja kommunismin jälkeisinä usein hymytöntä. Silti läimäys nro 2.
Krakova selvästi satsaa yleiseen siisteyteen. Kadut kokevat ihmepuhdistuksen yön aikana, ja illan aikana jatkuvana syöttönä näkyvät poliisimiehet ja –autot pitävät puljaajat pimeimmissä nurkissa. Ennakkokäsitykselle kolmas vastaisku siinä tapauksessa ettei itse ole puljaaja.
Ketä puolalaisia tiedät, jos jätetään ydinvoimaloita Suomessa rakentava ryhmä pois? Lech Walesa,  Nikolaus Kopernikus, Robert Kubica, Krzysztof Kieślowski (kopsasin nimen Wikipediasta kun etunimen konsonantti-ilotulitus olisi mennyt kuitenkin väärin), ja sitten on se kirjailija Lem. Ai niin, ja edellinen Paavi oli myös polski. Ei kait nuo mitään turhia ukkeleita aloillaan ole. Mistäköhän oma ennakkokäsitys oli peräisin? Väärä se joka tapauksessa oli, kun mittarina on Krakova. Korkeintaan Euroopan naamassa Puolan kohdalla kukkii muutama mehevä finni, mutta hoitotoimenpiteet ovat käynnissä – ja toisaalta originellilla paikalla on myös rosonsa.

Matka ja opas.
Krakova on kätevän matkan päässä. Lento Helsingistä kestää vain tunnin ja kolme varttia. Ja kun näinä Finnairin kulu- eli palveluleikkausten aikana lentokoneessa on palvelu hidasta kuin ruotsalaisen ajatuksen juoksu, niin suosittelen palvelukärryjen odottamisen sijaan lentoajan käyttämisen kohdeoppaan lukemiseen, joita löytyi ennakkoetsinnässä kaksi. Toinen on tylsä ja kuvaton Sankarimatkailijan Krakova, ja tiiviimpi ja ytimekkäämpi karttoinen löytyy Lonely Planetilta hintaan 9,90 euroa.

Jos nyt voittaisin margariinirasian kyljessä olevalla onnennumerolla palkinnon joko Prahaan tai Krakovaan, valitsisin Krakovan. Se on ystävällisempi, coolimpi, ei niin-turistiturmellettu, edullisempi, mutta silti samat kiksit tarjoava.



Painettujen oppaiden lisäksi mobiilisovelluksia (ainakin Apple-vehkeisiin) joista löytyy Krakovaa:
-    Spotted by Locals
-    Local Life
Staattisempaa sivustoa normaalien turistisivustojen lisäksi:
http://where2b.org/City/Krakow
http://www.thespymap.com/spy_map.php?city=Krakow

Barcelona – tepastelua ja tapastelua.

Barcelona – tepastelua ja tapastelua.

Edellinen joulu meni Pariisissa. Nyt jouluhösäyksen pakopaikkana oli Barcelona. Edellisen syyn lisäksi matkakohteen yleinen tutkailu ja ruoka ovat supersyitä laahata luunsa Suomi-loskan keskeltä pois. Matkaraportti sisältää asiattoman sidekickin.

Barcelona jouluna.
Joulukuun lopussa Barcelonan keli hellii Härmästä katsottuna lähes kesäisillä keleillä. Päivällä lämpölukemat kipuavat terassikelpoisiksi 15-18 plusasteen tietämille. Ja ainakin tällä kertaa arska paistoi pilvettömältä taivaalta joka päivä (24.-29.12.). Illalla oli syytä kaivaa raappahousua ylle ja palttoota torson peitoksi, lämpöjen laskiessa 10 asteen alle.

Vajaan 2 miljoonaan asukkaan kaupunki ei kuole joulunakaan. Tai noh, kylähän hiljenee, mutta yksin ei tarvitse kulkea, vaan populaa on juuri sopivasti liikkeellä jotta palvelut pysyvät auki, mutta ryysistä ei ole. Joulun aika on siis oiva hetki turistirysien tutkailuille. Suht’ kompaktina kaupunkina explooraus onnistuu tervejalkaisella kävellen.

Hotelli.

Praktik Ramblan sisäänkäynti.

Hotellin valinta on usein loputtoman skitsoilun paikka. Mitä palveluita majapaikalta haluaa? Onko niistä valmis maksamaan extraa? Jälleen kerran http://www.tripadvisor.com/ auttoi, ja sen kautta myös syntyi tilaus verkon välityksellä. Tälläkin retkellä hotellin sijainti suhteessa hintaan oli ratkaiseva tekijä. Lisäksi lisäjuonteet, kuten hotellin omaperäisyys eli ketjuttomuus oli plussaa. Kohteeksi valikoitui Hotel Praktik Rambla (http://www.hotelpraktikrambla.com/) . Matkaa Barcelonan keskustaksi miellettyyn La Ramblalle on pari korttelia, lentokenttäbussin stopille samaiset pari korttelia, syömäpaikkoja ympärillä yllin kyllin. Näiden asioiden toteaminen ennakkoon onnistuu tietysti verkossa, ja esim. iPadiin ladattavalla Cool Cities/Barcelona –appsilla.


Syönti on syy.
Unohdetaan normituristirysien läpikäynti, sillä niihin jokainen haluava osuu. Keskitytään ruokaan. Ja tässä tapauksessa tapaksiin. Ja täydellisen tapaksen metsästykseen. Tehtävä ei ole helppo, koska tapas-baareja on Barcelonassa kymmeniä ellei satoja. Tavoitteena oli löytää paikka, jossa myös paikallisetkin käyvät, eli tuolloin hinta-laatu -suhde on todennäköisesti kohdallaan ja palvelu toimii.
Aamulla klo 4 alkaneen zombimatkan jälkeen oli tarkoitus pujahtaa hotellissa lyhyesti, ja etsiä läheltä ruokapaikka ennen huokaisua hotellissa.

Säkällä kohdalle sattui heti reissun paras ruokapaikka La Tramoia (http://latramoia.com/) . Sitähän ei tietenkään vielä tuossa vaiheessa tiedetty, mutta paikka miellytti ja erityisesti sen palvelu sekä paikan fiilis. Ekalla kerralla paella-kasa katosi nälän ja ilon kautta suomalaisella mättömeiningillä.

Myöhemmin matkan aikana nettitutkailu tuotti varman tapauksen, Ciudad Condal –ravintolan. Nimen paikka on saanut vanhasta Barcelonan kutsumanimestä. Kuinka ollakaan paikka sijaitsi korttelin päässä hotellista, vastapäätä La Tramoiaa. Verkossa kehuttiin varauksetta paikkaa, ja sen suosiota. Pari visiittiyritystä jäi jonon olemassaolon toteamiseen. Niinpä lomailijan vapaudella oikea syöntiaika oli valittava ryysisten väliin ilta kuuden jälkeen. Ruoka ei pettänyt, mutta pohjalla ollut noin 10 paikan läpikäynti, ja varsinkin kokemus reissun ekan ravintolan palvelusta, eivät kuitenkaan ylistyksestä huolimatta nostaneet paikkaa Top 1:ksi. La Tramoia piti pintansa loppuun saakka. Eron teki henkilökunnan meininki asiakkaita ja toisiaan kohtaan. Hyvän työfiiliksen aistii.

Niin La Tramoia kuin Ciudad Condal ovat ensisijaisesti tapas-paikkoja, ja molemmissa on hyvä valikoima valita naposteltavaa.

Makkaratapaksia tarjoilutiskillä.

Selvennykseksi muutama huomio tapas-politiikasta. Tapas tarkoittaa yksittäisiä makupaloja, kuten simpukoita, friteerattuja juustoja, makkaroita jne. Tapaksia tilatessa kootaan itselle sopiva combo erilaisia tapaksia. Ja kun valitsee yksittäisen tapaksen, sisältää valinta puolenkymmentä suupalaa valittua lajia.
Menuissa mainitaan myös ”Montaditos”, ja se tarkoittaa hammastikulla leipäpalan päälle kasattua annospalaa.
Eli tapaksia on seivästetty paahdetun leivän katteeksi isommaksi kokonaisuudeksi.

Tapas-paikat tarjoavat myös settejä, jotka

Montadito.

sisältävät useita tapaksia tai montaditoja. Tämä helpottaa valintaa, mutta kokemuksen kartuttua yksittäiset valinnat rulettaa. Tapasten hinnat ovat n. 1,50 € -2,00 € ja montaditot 3-4 €:n tietämillä.
  
Summaus.
Barcelona on arkkitehtuurin, jalkapallon ja ruoan kaupunki. Arkkitehtuurin aseman jotenkin ymmärtää, mutta jalkapallo ansaitsee erityishuomion, sillä FC Barcelona näkyy ja kuuluu - jopa sarjatauon aikana. Seuralla on oma TV-kanavakin BarcaTV, joka suoltaa Messiä ja Messin maaleja 24/7. Jalkapallo ei kuulu suosikkilajeihin, mutta ajattelin miltä tuntuisi maata helsinkiläisessä hotellissa, ja katsoa Kärppä-kannattajana JokeriTV:tä. Ei hyvältä, vaan erittäin pahalta.

Tapas-setti.

Sidekick.
Enpä malta olla vielä loppuun kuvailematta AirBalticin lentoa ja sen välilaskua Turkuun. Ensinnäkään missään ei mainittu että lento tekee välilaskun. Itse sen tiesin kokemuksesta ja menolennosta. Mutta entä ulkomaan elävät. Niinpä.
Lisäksi välilasku oli hieman kuoppainen, ja koko laskun ajan samalla penkkirivillä  käytävän toisella puolen ulkomaalainen mies oksensi AirBalticin pussukkaan vatsalaukun sisältöään. Miehen habitus oli kuin äijä söisi aamupalaksi rynnäkkökivääreitä, ja se puklaus ei vaan kuulunut kuvaan. Niinpä kehittelin päässäni lukemieni kirjojen ja katselemieni leffojen ruokkimana rikollisdraaman.
Äijällä oli selkeästi pahat mielessä. Ennen lentoa syöty kasapanos oksennetaan pussiin, ja viedään välilaskun aikana lentokoneen vessaan, ja koko laitos on pian tuhannen päreinä. Ja niin kävikin – siihen oksapussin vessavientiin saakka. Kun äijä palasi paikalleen, ajattelin että kyseessä onkin itsemurhatehtävä. Hiki helmeili pommin oksentaneen miehen otsalla, ja omakin olo alkoi ontumaan. Siinä sitten odottelin kohtaloani, ja huomasin että edessä istuneet tod.näk. kanadalaispariskunta palasi paikalleen, todeten että Turku ei ollutkaan Oulu. Lopulta muutama normaalisti onnellinen pääsi Turusta pois, ja kone pääsi lähtemään kohti Oulua.
Parin laskeutumisyrityksen jälkeenkin kone oli vielä yhtenä kappaleena. Pommimies hieroi tuskassa otsaansa ja tavattoman suuria korviaan. Olen varma, että kuulin jopa omiin korviini hänen korvistaan ilmapainemuutoksen aiheuttamia paukahduksia. Isot korvat – isot loksahdukset. Olin hiljaa mutta tyytyväinen pahan miehen tuskasta, kun lentokone veteli Oulunsalossa ylös-alas.
Viimein tuli aika jättää lentokone. Nousin ylös jakkaraltani, ja osoitin pahikselle vapaata tietä nousta ja lähteä, mutta hän vastasikin kohteliaasti samalla mitalla.  Suvaitsevana oululaisena ajattelin, että ehkä hän syökin aamupalaksi vain nallipyssyjä.

Insinöörin ja luovan evoluutio.

Todettakoon alkuun, että jos koko kellotaulu edustaa koko maailman olemassaolon aikaa ja ihmisten aika on siitä viimeiset neljä minuuttia, niin tämä tutkimus ajoittuu kellotaulun kahteen viimeiseen sekuntiin parille viime vuosikymmenelle.

Ryhti.
Insinööri saavutti evoluution huipun 90-luvun lopussa, jos ryhti on mittari. Liian lyhyiden farkkujen vyölenkeissä roikkui kännykkäkotelo ja toisella puolella kroppaa lukkorenksussa lonkalla kilahteli katu-uskottavasti julmettu nippu avaimia.
Nyt avaimet ovat siirtyneet kaulanauhaan avainläpykän ja kulkukortin muodossa. Kännykkä on pienentynyt mutta siirtynyt kropassa ylöspäin Dressman-paidan rintataskuun. Näistä applikaatioista ei paljoa painoa muodostu, mutta sen verran kuitenkin että ryhti on muuttunut evoluutiomittarissa askeleen taaksepäin kumaraan. Myös käsien asento on muuttunut siten, että ne roikkuvat sivulla kämmenet taaksepäin. Kämmenet housujen saumanauhassa ovat pakkoarmeijan myötä muisto vain.

Ikävä sanoa, mutta luova on kokenut pääosin saman kohtalon. Ennen AD seisoi ainakin osan työajasta valopöydällä askartelemassa. Nyt lay out työstyy digisti samassa asennossa kuin insinöörin koodailu. Kämmenet sentään heiluvat vielä torson sivulla ryhdikkäästi peukalot eteenpäin.
Tuotanto-AD:n kohtalo on paljon parempi, koska hän istuu tai seisoo kun AD niin sanoo. Copystä ei kannata tässä yhteydessä puhua mitään, koska hän kuitenkin kiistää kaiken ja tietää mielestään paremman teorian. Vaikkei tiedäkään.

Habitus.
Insinööri oli ennen luomakunnan kruunu. Nyt vain klaava. Rennonletkeyttä tavoittelevan inssin kesäpaidassa luki ennen ”Connecting people” ja nyt paidanomistaja julistaa matalasuhdanneangstiaan jonku halpacopyn sloganilla ”Go hack yourself.”
AD on tietenkin Superman, ja sen hän myös julisti lyhythihaisessa t-paidassaan. Sama Superman-logo on edelleen voimissaan, mutta nyt t-paidan hihat ovat pitkät.
Ennen nais-AD:llä oli päällä mustaa ja niin on edelleen. Koristelu löytyy nahkasta tatuoinnin muodossa. Tosin mustana sekin. Katu-uskottavuusbarometri on AD:llä siis vakio sukupuolesta huolimatta. Copystä ei kannata tässä yhteydessä puhua mitään, koska hän kuitenkin kiistää kaiken ja tietää mielestään paremman teorian. Vaikkei tiedäkään.

Iskussa.
Aikaa ennen IT-kuplaa miesinsinööri pokasi mimmejä baarista kyselemällä haluaako hän pidellä hänen Ferrarin avaimia. Ei halunnut. Parin tahi kolmen menestyksekkään yön ja kahden vuosikymmenen jälkeen insinööri kyselee, että haluaako hän pidellä hänen kakkosautonsa avaimia koska Ferrarin ei uskalla. Ei halunnut. Tiedossa oli että Ferrari oli ollut myynnissä vuodesta -97 saakka, ja se oli rääkätty päreiksi kiitos 90-luvun lopun uusien suojatiekorokkeiden. Eikä niitä osamaksujaan oltu maksettu. Poks, kupla puhki.
Luova ei ole koskaan pokaillut. Häntä pokaillaan. Sukupuolesta riippumatta.

Tulevaisuus.
Pahoin pelkään että insinöörin ja luovan tulevaisuus on samalla janalla. Paitojen julistama angsti ja luovan tatuoinnit edustavat samaa maata.
Pokailuvastuu on insinöörillä ja luova vastaa ”ynf”, joka vetoaa tulkittavuudessaan insinöörin totuuden peittelyyn.
Etukumaruuden kehitys ajaa molemmat lahkot takaisin metsään – ei kiivetäkseen jälleen puuhun, vaan kerätäkseen yhä roikkuvimmilla käsillään marjoja ja sieniä. Varsinkin sieniä.

Sohvaperuna mullassa.

Kaikkea on kokeiltava. Perunan viljelyäkin.

Huomasin kesän alussa että kotona käyttämättömänä makaavat potut (lat. Solanum tuberosum) olivat alkaneet itää. Samaan aikaan Sohvaperunat ry:n hengessä sohvalla itsekin lojuessani, livahti mieleen että maahanhan nuo on saatava. Kun vielä taajamakyltin tuolla puolen on sopiva multa-aluekin tarkoitusta varten. Suotuisan landladyn luvalla uuden lajikkeen kasvatus alkoi 1.7. 2011.
Näistä tulisi – ei mitään kesän alun trendipelleilyä eli varhaispottuja vaan – tunteella kasvatettuja myöhäisperunoita.

Itupuoli ylöspäin ettei kasva väärään suuntaan.

Oikeaa lannoitetta scheissen puhumisen sijaan.

S-marketin pussi kouraan, kuokka toiseen ja tanakkaa iskua peltoon – ja itupottujen taiten asettelu vakoon. Potut auringolta piiloon ja kasvinviljelyn sielunveljien luo Amsterdamiin lomareissulle. Levätköön itupottu kotimaassa rauhassa ja tehköön ainoan palveluksensa ihmiskunnalle.

Kaksi viikkoa oli kulunut istutuksesta ja malttamaton tarkkailu tuotti vihdoin tulosta. Pottu on pinnalla 14.7. Tähän saakka kasvun kannustukseen oli käytetty vain scheiban puhumista, nyt oli aika ripotella oikeaa lannoitetta kasvun vahvistamiseksi.

Mutta mikä nimi selkeästi uudelle lajikkeelle joka oli itänyt kerrostalon keittiössä, kasvatettu scheibbelia puhumalla ja joutunut viimeiselle matkalleen marketin muovipussissa? Ratkaisu syntyi elokuvista, tietenkin. Töösästä tuuttasi  luukut levällään Paholaisen asianajaja eli Mökä-äijä himself. Al Pacino. Se olkoon pottulajikkeen nimi.  Finaalivaiheessa tosin Karl Malden oli myös vakava vaihtoehto, mutta kunnioitus jo edesmennyttä näyttelijää kohtaan ratkaisi asian.

Mökä-äijän tulppa.

Karl Malden

 











Kuukausi mennyt ja potun maanpäällistä elämää koristaa kukka. Muutama motivoiva sananen ja kuva todisteeksi. Kesä oli ollut lämmin, ja kun sadetta oli tullut sitä oli tullut kerralla saaveittain. Mitenkähän Al Pacinon laatu?

”Kukkiihan se perunakin”, sanoi appi kun poika miniän näytille raahasi.

 

 

 

 

 

 

 

Splendid!

Syyskuun alkua pukkaa ja potunvarret olivat kuihtuneet säälittäviksi rihmoiksi, jotka hädin tuskin pysyvät pystyssä. Hätä alkaa olla kädessä. Mätäneekö sato, varsinkin kun sadetta tulee harvasepäivä? Milloin Al Pacinot voi nostaa päivän valoon?
 

9.9.2011 se tapahtuu. 71 päivää sitten pitelin kuokkaa ja asettelin ituiset kasvikset maahan. Nyt oli aika tarttua ikiaikaiseen työvälineeseen uudelleen, ja katsoa mitä maa pitää sisällään. Satanut vesi oli piiskannut maan tiiviiksi tantereeksi ja kuokkaan piti antaa vauhtia jotta maata pystyi penkomaan. Työ oli kuitenkin tehtävä varoen, ettei yksikään Al Pacino vahingoitu. Jo mätänevästä potun varresta kiinni ja kiskaisu. Hoplaa! Sohvaperunaation tulos on kourassa. Multasena, mutta kuitenkin. Pottu. Mahtava, iso pottu. Maaomena. Al Pacino. Ja lisää. Jokaisesta varresta putkahtelee laatua.

Sato laariin ja pimeään odottamaan prosessin huipentumaa. Syömistä. Perunasalattia uutena vuotena, leffan painikkeeksi omatekosia lastuja, valkosipuliperunoita, ranskalaisia perunoita – nämä perunat ansaitsevat nauttimisen, ei vain tylysti keitettynä, vaan sohvaperunoimisen oikeassa muodossa. Rasvaisen livakkaasti nautittuna. Lisäkkeenään nakkeja, A-luokan makkaroita, puolivalmistelihapullia, olutta, muussatessa voisilmiä kaksin kappalein, voissa paistettuna kiiltävän säihkyviksi... Sohvaperuna on kasvissyöjä.